Vaikka jokainen linnunpesä on todiste luonnon hämmästyttävästä taidokkuudesta, kolibrinpesissä on jotain lähes maagista. Näitä pikkuruisia lintuja tavataan vain Amerikassa, vaikka valtaosa noin 330 lajista ei koskaan uskaltaudu Keski- ja Etelä-Amerikkaa pohjoisemmaksi. Noin kaksi tusinaa kolibrilajia muuttaa Pohjois-Amerikkaan, ja ne saapuvat sinne yleensä aikaisin keväällä ja jäävät sinne, kunnes ne muuttavat jälleen etelään alkusyksystä. Yleisiä Pohjois-Amerikassa tavattavia lajeja ovat muun muassa Annan-, Costan-, Allenin, rubiinikolmio-, röyhy- ja mustakylkikolibrit. Näistä lajeista vain rubiinikolibri muuttaa säännöllisesti Yhdysvaltojen itäosaan; muita lajeja tavataan vain länsirannikolla, erityisesti Etelä-Kaliforniassa ja Arizonassa.
Jos asut alueella, jota kolibrit asuttavat niiden pesimäaikana, joka on yleensä kevään puolivälistä kesään, saatat hyvällä tuurilla nähdä kolibrin hoitamassa muniaan tai poikasiaan. Tässä kerrotaan, mitä pitää tietää hämmästyttävän pienistä kolibrinpesistä.
1. Pesät voidaan rakentaa odottamattomiin paikkoihin.
Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat kolibrilajeittain, pääsääntöisesti naaraspuoliset kolibrit rakentavat pesänsä puihin tai tiheään pensaikkoon, jotka tarjoavat emolle ja sen poikasille suojaa saalistajilta ja sääolosuhteilta. Kolibrin pesät sijaitsevat yleensä vähintään 10 metrin korkeudessa maasta – jopa 30 metrin korkeudessa – pienten puiden tai pensaiden oksien haarukassa.
Ei ole kuitenkaan kovin epätavallista, että kolibriemo valitsee pienelle pesälleen näennäisen epäviisaan paikan. Kolibrit ovat toisinaan valinneet pesänrakennukseen oudon paikan, kuten:
- Riippuvan kukkakorin ketju – tai korin sisällä oleva ketju.
- Valonjohdon, pyykkinarun tai vaijerin päälle.
- Kuistin valaisimen tai ulkoturvakameran päällä.
- Ulkovalaisimen, palosprinklerin tai pienen putken päällä.
- Tennisverkossa, koripalloverkossa tai trampoliinin suojaverkossa.
- Takapihan patsaassa, suihkulähteessä tai muussa pihakoristeessa.
Yksi paikka, josta kolibrin pesää ei kuitenkaan löydy, on pesäkotelon sisällä. Toisin kuin monet muut takapihan lintulajit, kolibrit välttelevät ihmisen tarjoamia pesäpaikkoja.
Jos olet onnekas ja havaitset pienen pesän puussa, pensaassa tai muussa puutarhasi paikassa, on tärkeää vastustaa halua hiipiä lähelle tai koskea pesään. Kuten useimmilla linnuilla, kyhmyjoutsenemo saattaa säikähtää läheisyydestäsi niin paljon, että se hylkää pesänsä ja mahdollisesti jopa poikasensa. Käytä kiikareita tai kameran zoomia lähikuvien ottamiseen.
2. Kolibrin pesät ovat uskomattoman pieniä.
Jotkut linnut rakentavat valtavia pesiä. Kaljupäämerikotkan pesä voi olla 1,5 metriä leveä ja 1,5 metriä syvä, ja koska nämä linnut rakentavat joka vuosi jo olemassa olevien pesien päälle, joidenkin pesien läpimitta voi lopulta nousta 3,5 metriin. Sitä vastoin tyypillinen kolibrin pesä on halkaisijaltaan vain 1,5 tuumaa eli suunnilleen pingispallon kokoinen.
Vaikka kolibrien pesänrakennuspyrkimykset vaihtelevat jonkin verran lajeittain, useimmat lajit rakentavat kupinmuotoisen pesän, joka on tiiviisti kudottu ja hieman venyvä, jotta poikaset pysyvät turvassa ja turvassa. Kaikki linnut eivät huolehdi yhtä paljon poikastensa turvallisesta suojasta: Esimerkiksi surukyyhkyt rakentavat yleensä männynneulasista, oksista ja ruohosta niin löyhästi kudottuja, että munat ja poikaset putoavat usein suoraan niiden läpi.
3. Ne käyttävät yllättäviä materiaaleja.
Jokaisella lintulajilla on omat suosikkimateriaalinsa pesänrakennukseen, eivätkä kolibrit ole poikkeus. Kuten arvata saattaa, mitä suurempi lintu, sitä suurempia ja painavampia pesämateriaaleja se voi kuljettaa. Pienet linnut, kuten kolibrit, käyttävät yleensä kevyitä materiaaleja.
Kolibrin pesä on pehmeä ja viihtyisä turvapaikka munille ja poikasille, toisin kuin monien muiden lintujen pesät, jotka rakentavat melko kovia rakenteita punotuista oksista. Saavuttaakseen halutun viihtyisyyden sekä valmiin pesän tarvittavan lujuuden ja venyvyyden naaraskolibrit etsivät materiaaleja, jotka ne voivat helposti kuljettaa takaisin pesäpaikalleen ja sitten punoa tiiviisti yhteen. Yleisiä kolibrin pesistä löytyviä materiaaleja ovat muun muassa:
- Pieniä kuorenpalasia…
- Lehdet, erityisesti sellaiset, joissa on pörröinen päällyste.
- Siemenkoteloiden pörröiset pörröt.
- Sammal ja jäkälät
- Höyhenpeitteiset koristeheinät
- Puuvillakuidut
- Höyhenet
- Hämähäkinseitit
4. Naaraat tekevät kaiken työn.
Jotkin lintulajit, kuten kalju- ja kurki sekä kalifornialaiset kondorit, parittelevat elinikäisesti. Uros ja naaras pysyvät yhdessä vuodesta toiseen lisääntyäkseen ja kasvattaakseen yhdessä poikasiaan. Useimmat lintulajit muodostavat kuitenkin yksiavioisen parin, joka pysyy yhdessä vain niin kauan, että se kasvattaa yhden poikasen, tai vain yhden kokonaisen pesimäkauden ajan. (Monet lintulajit munivat ja kasvattavat poikasia kaksi tai useampia kertoja pesimäkaudella.)
Ja sitten on vielä kolibri. Kolibri-uroksilla on "rakasta heitä ja jätä heidät" -filosofia: Uros kosiskelee naarasta näyttävällä lentokuvioinnilla, joka koostuu täysnopeista syöksyistä ja syöksyistä, mutta parittelun jälkeen uros ei enää osallistu pesänrakennukseen, munien munimiseen ja hautomiseen eikä poikasten hoitamiseen. Kolibrinaaras on omillaan. On myös tavallista, että uroskolibri parittelee pesimäkauden aikana useamman naaraan kanssa.
5. Poikaset eivät pysy täällä pitkään.
Useimmat lintulajit eivät vietä paljon aikaa vanhempiensa kanssa, eikä kolibri ole poikkeus. Parittelun jälkeen naaras viettää muutaman päivän rakentaen pesäänsä ja munii sitten kaksi pientä munaa, joista kumpikin on noin hyytelöpapujen kokoinen. Seuraavat pari viikkoa se istuu munien päällä pitääkseen ne lämpiminä ja suojassa ja poistuu vain muutamaksi minuutiksi tunnissa syömään.
Kuoriuduttuaan naaraan on tarjottava poikasilleen ravintoa – sekoitus nektaria, pieniä hyönteisiä ja siitepölyä – jonka se oksentaa poikasten suuhun. Naaras ei kuitenkaan voi viettää liikaa aikaa poissa pesästä etsiessään ruokaa. Ensimmäisten elinpäiviensä aikana kolibrin poikaset eivät pysty säätelemään omaa ruumiinlämpöään, joten ne ovat riippuvaisia emostaan, joka pitää ne lämpiminä.
Kolibripoikaset alkavat kehittää ensimmäiset oikeat höyhenensä ensimmäisen viikon loppuun mennessä, ja noin kolmen viikon kuluttua ne ovat valmiita jättämään pesän ja aloittamaan itsenäisen elämän. Kolibrilajista, säästä ja vuodenajasta riippuen naaras saattaa tuottaa toisen munapesän saman pesimäkauden aikana.
6. On olemassa keinoja houkutella kolibreja pesimään pihallesi.
Vaikka kolibrin pesät ovat niin pieniä ja hyvin naamioituneita, että niitä on vaikea havaita, on asioita, joilla voit lisätä kolibrien mahdollisuuksia vierailla ja pesiä puutarhassasi. Ensinnäkin sinun on tarjottava runsaasti niiden suosikkiruokaa, joka on sokeripitoista nektaria. Kolibriruokinta, joka on täytetty liuoksella, jossa on yksi osa valkoista pöytäsokeria ja neljä osaa vettä, kannustaa kolibrivieraita. Sijoita syöttölaite avoimelle alueelle, joka on helposti havaittavissa ylhäältä päin, mutta tarpeeksi lähelle puuta tai pensasta, jotta lintu voi käyttää viherkasveja suojana.
Toinen tapa houkutella kolibrit puutarhaan on kasvattaa niiden suosimia kukkia. Monet kirkkaanväriset, putkimaiset kukat kelpaavat, mutta joitakin lajikkeita, joita kolibrit eivät voi vastustaa, ovat esimerkiksi kukkivat tupakka, kardinaalinkukka, mehiläisbalsami, fuksia ja mesiangervo.
