Itse asiassa ei ole yhtään pensasta, joka todella vaatisi leikkaamista. Ne tulevat luonnossa toimeen ilman sitä. Kuten Alan Titchmarsh toteaa kirjassaan How to Garden: Monet puutarhurit kamppailevat karsimisen kanssa, mutta muista, että sinun ei oikeastaan ole pakko karsia lainkaan, ja… voi olla parempi jättää kaikki rauhaan."
Kannattaa siis muistaa, että seuraavat vähän huoltoa vaativat ikivihreät pensaat eivät ehkä näytä yhtä siistiltä, mutta näyttävät luonnollisemmilta, kun niiden annetaan kasvaa niin kuin luonto on tarkoittanut. Kevyt karsinta voi olla paikallaan, jos muoto tai hallinta on ongelma. Valitse peruskasveiksi tai talon edustan pensaiksi hitaasti kasvavia lajikkeita tai matalakasvuisia lajikkeita.
1. Anispuu (Illicium spp.)
Kaksi suosituinta aniksen "puun" muotoa, japanilainen anis (I. anisatum) ja meksikolainen anis (I. floridanum), eivät ole lainkaan puita vaan pensaita. Japanilainen anis kasvaa joskus 15 jalan korkuiseksi ja leveäksi, ja sen lehdet ovat soikeat, kiiltävät, ja sen kevätkukat ovat tuuman kokoisia, valkoisia, moniterälehtisiä ja muistuttavat magnolioita. Sen mausteisen tuoksuinen puu on yksi parhaimman tuoksuisista ikivihreistä. Meksikolaisen aniksen korkein pituus on 4-6 jalkaa, mutta sillä on suuremmat ja värikkäämmät tummanvaaleanpunaisesta punaiseen vaihtelevat 2 tuuman kukinnot. Kestää USDA-vyöhykkeillä 6-10 (meksikolaisen aniksen osalta 7-10), eikä vaadi paljon karsintaa eikä huomiota. Ja vaikka ne ovatkin sukua tähtianikselle, ne eivät ole syötäviä!
2. Atsalea (Rhododendron subsect. Tsutsusi spp.).
Ikivihreät atsaleat ovat suosittuja myös helppohoitoisuutensa vuoksi, sillä ne ovat keväisin täynnä 2-3 tuuman kokoisia, monivärisiä kukintoja. Kuten Tom Hughes American Rhododendron Society -yhdistyksestä toteaa: "Monet ikivihreät atsaleat eivät koskaan joudu leikkaussakset käteen, koska nämä kasvit ovat suurimmaksi osaksi luonnostaan hyvin käyttäytyviä." Tsutsusi-alasukua pidetään ikivihreänä; muut saattavat olla puoliksi ikivihreitä, sillä ne pudottavat kevätlehtensä syksyllä, mutta säilyttävät nahkaiset kesälehtensä talven yli. Atsaleoiden lopullinen korkeus vaihtelee yhdestä metristä kahdeksaan metriin. Niiden kestävyys vaihtelee myös USDA-vyöhykkeistä 5-11.
3. Bush anemone (Carpenteria californica).
Kuten lajinimikin kertoo, tämä kapealehtinen pensas, joka voi olla jopa 8 jalan korkuinen, on kotoisin Kaliforniasta. Loppukeväällä ja kesällä se tuottaa massoittain 1½-3 tuuman valkoisia kukkia, joissa on keltaiset keskukset. Kathleen Norris Brenzelin toimittaman "New Sunset Western Garden Book" -kirjan mukaan pensasanemonilla on luonnostaan pyöreä kasvutapa ilman karsintaa, ja se "hyväksyy tavalliset puutarhaolosuhteet" tyynesti. Se on kuitenkin myös kuivuutta parhaiten sietävien pensaiden joukossa USDA-vyöhykkeillä 7-10.
4. Cotoneaster (Cotoneaster spp.)
Cotoneasterit vaihtelevat matalakasvuisista maanpeittäjätyypeistä, kuten 12 tuuman karhunvatukka-cotoneasterista (C. dammeri), lähes 3-jalkaiseen Pyreneiden cotoneasteriin (C. congestus), jolla on tiheä kasvutapa. Pajulehti (C. salicifolius) voi tiettävästi nousta lähes 15 jalkaa korkeaksi, mutta se on keskimäärin vähintään 3 jalkaa korkea. Myös niiden kestävyys vaihtelee USDA-vyöhykkeillä 5-11. Keväällä ilmestyvät pensaiden kukat muistuttavat hyvin pieniä yksittäisiä ruusuja, ja niitä seuraavat punaiset tai oranssit marjat.
Useimmat cotoneasterit viihtyvät hyvin vähällä tai olemattomalla hoidolla, mutta jotkut saattavat olla invasiivisia. Kannattaa muistaa, että kaikki cotoneasterit eivät ole ikivihreitä, vaan jotkut ovat sen sijaan lehtivihreitä.
5. Tulipihlaja (Pyracantha spp.)
Kun puhutaan marjaisista, vähän hoitoa vaativista ikivihreistä, nopeasti kasvava tulipihlaja on 2-15 metriä korkea, ja sillä on kiiltävät lehdet, piikit ja keväällä valkoiset kukinnot, joiden tuoksu voi olla häiritsevä. Punaiset, oranssit tai keltaiset marjat ilmestyvät loppukesällä, ja ne voivat säilyä talven yli riippuen siitä, kuinka nälkäisiä paikalliset linnut ovat. Vaikka ne näyttävät houkuttelevilta (ja kukkivat ja hedelmiä tuottavat enemmän), kun niiden annetaan kasvaa luonnollisesti, jotkin niistä voivat kasvaa pitkulaisiksi, jos niitä ei karsita muutaman vuoden välein. Pyracanthan kestävyys vaihtelee USDA-vyöhykkeillä 6-10.
6. Pihlaja (Ilex spp.)
Hammasmaiset, kiiltävät lehdet ja punaiset, keltaiset tai mustat marjat, jotka eivät vaadi juurikaan karsimista, ellet halua hallita niiden kokoa tai korjata oksia joulukoristeiksi. Niitä on myös eri kokoluokkia jokaiseen tarpeeseen: kääpiölajikkeista, jotka eivät ylitä metrin korkeutta, aina jättiläisiin, jotka voivat olla jopa 15 metriä korkeita. Ikivihreät tyypit ovat erilaisia, ja niiden kestävyys vaihtelee USDA:n vyöhykkeillä 5-11, ja marjojen saamiseksi tarvitaan sekä uros- että naaraskasveja.
7. Mahonia (Mahonia spp.)
Mahonian lehdet muistuttavat joulutähteä, erityisesti M. aquifolium -lajin lehdet. Näiden ikivihreiden korkeus vaihtelee Oregonin viinirypäle-mahonian 2-jalkaisista lajikkeista, kuten Compacta, 3-jalkaisiin lajeihin, kuten aavikkomahonia (M. fremontii). Niiden kestävyys vaihtelee USDA-vyöhykkeillä 5-11. Pensaat tuottavat keväällä keltaisia kukintoja, joita seuraavat myöhemmin sinisten, punaisen tai ruskeiden marjojen rypäleet. Ne vaativat harvoin leikkausta lukuun ottamatta kuolleiden oksien poistamista, joten ne kuuluvat vaivattomiin kasveihin.
8. Manzanita (Arctostaphylos spp.)
Manzanita-lajeilla, jotka ovat kotoisin Länsi-Yhdysvalloista ja kestävät kuivuutta, on tyypillisesti pienet lehdet ja värikäs, oranssi, violetti tai punainen kuoriva kuori. Niiden uurnanmuotoiset vaaleanpunaiset tai valkoiset kukat ilmestyvät keväällä, punaiset tai ruskeat hedelmät myöhemmin. Ne vaihtelevat maanpeittävistä lajeista, joilla on tiiviit kasvutavat, kuten karhunvatukka (A. uva-ursi), mahdollisesti 15-metriseen isomarjaiseen manzanitaan (A. glauca), ja ne vaihtelevat suuresti myös kylmyyttä sietävänsä määrän suhteen. Vaikka useimmat kestävät talvia vain USDA-vyöhykkeillä 7-10, karhunvatukka ja alppikarhunvatukka (A. alpina) eivät siedä niin paljon lämpöä, ja ne viihtyvät pohjoisessa jopa USDA-vyöhykkeellä 2, mikä tekee niistä ikivihreistä pensaista kylmänkestävimpiä.
9. Myrtti (Myrtus communis)
Myrttipensaat voivat lopulta saavuttaa 12 jalan korkeuden, mutta useimmiten ne ovat korkeimmillaan noin 2,5 metrin korkuisia, ja niillä on tuoksuvat lehdet ja ¾ tuuman pituiset, runsaasti heteillä varustetut valkoiset kukat, jotka ilmestyvät kesällä ja antavat lopulta tilaa ½ tuuman pituisille mustille marjoille. Kun myrtti jätetään leikkaamatta, se muodostaa houkuttelevan ja tuoksuvan epävirallisen pensasaidan USDA-vyöhykkeillä 8-10.
10. Uuden-Seelanninlaakerit (Corynocarpus laevigatus)
Tällä laakeripensaalla on suuret, jopa 5 tuuman pituiset lehdet, ja se voi kasvaa 40 metrin pituiseksi, mutta vasta monien vuosien kuluttua. Sen pystyyn nousevia, pikkuruisten valkoisten kukkien ryppäitä seuraavat 1 tuuman oranssit hedelmät, joita kutsutaan karaka-pähkinöiksi. Älä kuitenkaan yritä syödä niitä, sillä pähkinät ovat myrkyllisiä. Karaka on helppohoitoinen kasvi, joka kasvaa USDA-vyöhykkeillä 9-11 ja vaatii vain vähän leikkaamista.
11. Osmanthus (Osmanthus spp.)
Kuten myrtin kohdalla, yksi osmanthuslaji – makea oliivi – voi kasvaa melko suureksi pitkän ajan kuluessa. Makea oliivi pysähtyy yleensä noin 3 metrin korkeuteen, mutta se voi nousta 25 metriin, mikä tekee siitä yhden korkeimmista kukkivista ikivihreistä. Se ja muut osmanthuspensaat sopivat hyvin leikkaamattomina pensasaidoissa, ja ne tuottavat huomaamattomia valkoisia kukkia, jotka ovat tuoksuvia. Makea oliivi on erittäin tuoksuva, sillä sen kerrotaan tuoksuvan pikemminkin aprikoosilta kuin oliiveilta! Kukinta-aika vaihtelee useimpien lajien keväästä tai alkukesästä O. heterophyllus -lajin alkutalveen, ja kasvien kestävyys vaihtelee vyöhykkeistä 7-10.
12. Kesäpihlaja (Comarostaphylis diversifolia)
Tämä kuivuutta sietävä manzanitan sukulainen kasvaa noin 20 jalan korkeuteen, ja se tuottaa laaksonliljoja muistuttavia valkoisia kukintoja keskitalvesta kevään puoliväliin, ja myöhemmin punaisia marjoja linnuille. Kestää USDA-vyöhykkeillä 7-11. Se ei vaadi karsintaa, ellet halua rajoittaa sen korkeutta.
13. Makea laatikko (Sarcococca spp.)
Puutarhurit, jotka eivät halua, että aitoa puksipuuta on pakko leikata, voivat kokeilla tätä makeampaa ja vähemmän vaativaa lajiketta. S. orientalis, jota kutsutaan joskus joulupuksi sen pienten ja tuoksuvien talvikukkien vuoksi. Yleisesti ottaen makea puksipuu vaihtelee kooltaan maanpeittotyypeistä, kuten S. hookeriana, 5-jalkaisiin lajeihin, kuten S. confusa, ja kestävyydeltään USDA-vyöhykkeistä 5-10. Titchmarshin mukaan se pärjää hyvin ilman leikkausta.
14. Karkkipihlaja (Itea ilicifolia)
Toinen "makea", mutta tämä muistuttaa läheisemmin joulutähteä kuin puksipihlajaa, ja joskus sitä kutsutaan hollyleaf sweetspireksi sen kiiltävien, piikkisten lehtien vuoksi, jotka vaativat vain vähän karsimista. Se kasvaa 15 jalan korkeuteen USDA-vyöhykkeillä 7-10, ja loppukesällä ja syksyllä se voi tuottaa tai olla tuottamatta roikkuvia, vihreänvalkoisia, tuoksuvia kukintoja. Näitä kukkia esiintyy tiettävästi runsaammin sen levinneisyysalueen kylmemmillä alueilla kuin lämpimämmillä alueilla.
15. Teepuu (Leptospermum spp.)
Vaikka niitä kutsutaankin puiksi, monet leptospermumit ovat itse asiassa pensaita. (Nämäkään myrtin kanssa sukua olevat australialaislajit eivät ole aitoja teepensaita!) Täysin aurinkoisten pensaiden joukossa ja niiden lopullinen korkeus (puumuodossa) vaihtelee 1-30 jalasta 30 metriin, ja niillä on yleensä pienet lehdet ja ne tuottavat keväällä tai kesällä yksittäisiä 5 terälehteä käsittäviä, toisinaan hyväntuoksuisia, valkoisia, vaaleanpunaisia tai punaisia kukkia, joiden läpimitta vaihtelee ½ tuuman ja 1 tuuman välillä. Hyvin vettä läpäisevässä maaperässä kasvatettuna ne vaativat harvoin minkäänlaista hoitoa, joten ne ovat laiskan puutarhurin mieleen!
